maanantai 20. helmikuuta 2023

Suurin Säästäjä?

Hakisin tähän tosi tv-ohjelmaan mukaan heti. Olen varsin kilpailuhenkinen ja määrätietoinen. Sitoutuisin täysillä. Säästäisin jokaisen sentin mikä vain olisi mahdollista. Varsin lyhyessä ajassa ehtisin säästää merkittävän summan. Parasta tässä olisi se, että ohjelma antaisi oivallisen alibin sille miksi yht´äkkiä muutan rahankäyttöäni radikaalisti eikä muita syitä olisi tarpeen selitellä kenellekään. 
-Ajatus juontaa kirjasta Kukkaron kuningatar, Selosmaa 2017. 

Mutta hetkinen: tämähän on jo tosijuttu! Eikä tähän edes tarvittu mitään tv-formaattia. Palkintona itselle tulossa taloudellinen mielenrauhaa, hallinnan tunnetta, oma valtakuntani valtaistuimella ja säästetyt rahat. Yleisönä? No, kaipa tämä blogi käy television kaltaisesta viestintävälineestä postauksineen.


En aio ottaa puheeksi raha-asioideni heikkoa tolaa aviopuolisoni kanssa ellei se ole täysin välttämätöntä. Olen maininnut tämän vuoden säästösuunnitelmastani varsin ylimalkaisesti. Tosin toistaiseksi olen jättänyt mainitsematta tammikuussa maksamani osamaksut ja luottokorttien tappiin vedot. Olen ajatellut kertovani asiasta sitten, kun luottokortit on maksettu pois. Eli sitten, kun ongelmani on kirjaimellisesti maksettu pois jos kertominen on siinä vaiheessa vielä tarpeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PIM! Olet hypnotisoitu. Jätä kommentti.