sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Kukkaron kuningatar: Harjoitus 1 Arvioi arvojasi

Selosmaan kirja Kukkaron kuningattareksi on tarkoitettu: "Kaikille, jotka pelkäävät kurkistaa pankktilinsä saldoa (9,59 €), lohdutusshoppailevat luottokortilla ja odottavat palkkapäivää, kuin kuuta nousevaa (vielä 8 päivää)."

Kirjassa on 8 harjoituksen mittainen henkilökohtaisen talouden treeniohjelma. Lainasin kirjan kirjastosta jo jonkin aikaa sitten ja luin sen lähes kerralla läpi. Ajattelin alkuun, että ei liene tarpeellista alkaa toteuttaa kirjassa esiteltyjä harjoituksia. Kyllähän minä olen tuskallisen tietoinen siitä, että raha-asiani ja taloudenhoitoni on mennyt jo vuosia päin seiniä. Lopetan vain laskuilla ostamisen ja luottokorttien vinguttamisen? Pakko myös sanoa, että harjoitukset vaikuttivat aikamoiselta höpö-höpöltä. 

Kun sähköpostiin kilahti muistutus, että kirjan laina-aika oli päättymässä, päätin uusia lainan. Luin kirjan uudelleen ja päätin, että teen ensimmäisen harjoituksen. Ihan vain sen takia, että en ole aikaisemmin miettinyt arvojani tai määritellyt niitä. Pohdin itse asiassa olenko milloinkaan todella miettinyt mitä arvot ylipäätään ovat. 

Kirjassa käydään läpi 10 kaikkialta maailmasta tunnistettavissa olevaa arvoa. Itse harjoituksessa arvioidaan omia henkilökohtaisia arvoja arvioiden sitä miten vahvoina päämäärinä nämä em. arvot itse kokee ja miten voimakkaasti ne tunnetasolla itseä motivoivat. Lisäksi harjoituksessa arvioidaan miten vahvasti kokee tällä hetkellä elävänsä kunkin arvon mukaan, mitä kenties olisi syytä korostaa ja mitä vähentää, jotta oma elämä olisi merkityksellisempää. Ihan kiva pieni harjoitus. 

Omat tulokseni eivät olleet yllätys. Arvojani ovat itseohjautuvuus, turvallisuus ja suoriutuminen. Olen suurin piirtein suvaitsevainen uudistaja, joka haluaa säilyttää saavuttaamansa edut. Huomattavin ero arvon merkityksellisyyden ja jokapäiväisen toteutumisen välillä itselläni oli hyväntahtoisuudessa. Haluaisin olla hyväntahtoinen ja asettaa lähimmäiseni aina etusijalle kaikessa, mutta olen liian itsekäs. Työelämässä elän kyllä tämän arvon mukaisesti, mutta haluaisin korostaa sitä myös yksityiselämässä. Pyrin toistaiseksi vähentämään itseni hemmottelua rahan (lue: luoton, velkaantumisen) kustannuksella. 

Uskon, että itseohjautuvuus, turvallisuus ja suoriutuminen ovat minulle merkityksellisimpiä arvoja. Ne ovat myös niitä keskeisiä arvoja, joiden mukaan pitkälti tällä hetkellä elän elämääni. Turvallisuuden tunnetta varmentaa se, että turvaan jatkossa myös talouteni. Oletan tällä olevan positiivisen vaikutuksensa myös itseohjautuvuuden arvoon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PIM! Olet hypnotisoitu. Jätä kommentti.