perjantai 8. syyskuuta 2023

Anyfin - Madalsin luottoni kuluja

Tutustuin Anyfin-palveluun ensimmäisen kerran jo alkukesästä. Tuolloin selvittelin mahdollisuuksia yhdistää molemmat, S-Laina ja Visa Anyfinin kautta edullisemmaksi versioksi. Anyfin pyysi kopiota palkkanauhasta enkä sitä jostain syystä halunnut toimittaa, joten Anyfin ei tuolloin vielä tullut avuksi. Palkkanauhan toimittaminen tuntui jollain tapaa todella henkilökohtaiselta. En osaa selittää sitä sen paremmin.

Vastikään Instagramissa sain vinkkauksen kokeilla palvelua uudelleen. Tällä kertaa hain edullisempaa vaihtoehtoa vain S-Lainan osalta. Visahan on tulossa tiensä päähän tasan kolmen viikon kuluttua! 

Siispä latasin Anyfin-sovelluksen ja lähetin käsittelyä varten viimeisimmän laskun. Jälleen Anyfin pyysi kopion palkkanauhasta. Tällä kertaa ymmärsin, että velan määrästä johtuen Anyfin tietysti haluaa selvittää minkälainen hakijan tausta ja maksukyky on. 



Anyfin laski tarjouksen vastaavalla maksuajalla, kuin S-Lainassa on. Jos maksaisin alkuperäisen maksusuunnitelman mukaan tämän velan pois, se kestäisi myös Anyfinillä 10 vuotta. 10 vuoden takaisinmaksuajalla säästäisin melkein 1800 euroa. 

Myös Anyfin on sidottu 3 kk euriboriin. Samoin kuin S-Laina. Minua henkilökohtaisesti kuukausitasolla ärsyttänyt 12,50 euroa tippuu pois! Tästä olen tosi iloinen. Vuositasolla säästö tältä osin on 150 euroa, kymmenessä vuodessa 1500 euroa. 

Heräsikö kysymyksiä?
Yleensä jos jokin vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se myös on sitä. Niinpä selasin tarkoin läpi luottoehdot, erityisesti luottokustannusten osalta etten ajaudu ojasta allikkoon. Sopimukseeni ei sisälly luottokustannuksia todellista vuosikorkoa lukuun ottamatta. Nopeammasta maksuaikataulusta ei veloiteta lisäkustannuksia. Luottosopimus on selkeä ja varsin yksiselitteinen. 

Siispä hyväksyin tarjouksen. Pohdin asiaa kyllä huolellisesti vielä yön yli. Anyfin maksaa S-Lainan nyt pois ja syyskuun lopusta alkaen maksan lainan Anyfinille. 

Huomasin aiemmassa budjettilaskelmassani virheen. Nettotuloni ovat noin 200 euroa laskelmaani suuremmat. Näin ollen laskin kuukausibudjettia uudelleen ja samassa yhteydessä tein myös maksusuunnitelman Anyfinille. Anyfin tulee maksettua pois 3 vuodessa 10 vuoden sijaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

PIM! Olet hypnotisoitu. Jätä kommentti.