lauantai 7. lokakuuta 2023

Lokakuusta

Aikaisemmin tällä viikolla käytin paljon aikaa automatisoidakseni laskujani ja tulojani sinne minne niiden kuuluukin jatkossa kulkea. Syyskuun tilipäivänä oli nimittäin suorastaan helpottavaa huomata miten helposti laskut ja maksut tililtä lähtivät, kun ne oli sinne valmiiksi syötetty ja hyväksytty. Ilman sen kummoisempaa stressiä!

Lokakuu tulee olemaan aika tiukka. Lasten harrastusmaksut (165 € + 180 €) tulivat maksettavaksi tässä kuussa. Ensi kuussa tullee maksettavaksi vielä saman verran lisää. Mieluummin maksan kuitenkin näitä kuluja, kuin luottolaskuja. 

Tuntuu myös todella oudolta, että säästöön on jäämässä ensimmäistä kertaa iso summa omaa rahaa. En ole varma osaanko selittää tätä, mutta en ihan käsitä, että säästöön jäävä summa on omaa rahaa. Olen niin kauan maksanut luottoja ja osamaksuja pois, että tuntuu todella käsittämättömältä, että lokakuusta alkaen pankkitililtä säästöön siirtyvä summa on omaa rahaa luottokoron maksurahan sijaan. 

Tiistaina on seuraava S-Bonuksen maksupäivä. Syyskuun osalta bonusta kertyi ~75 €. Bonus siirtyy tuttuun tapaan rahastoon säästöön. Rahasto on ollut tällä viikolla miinuksella. Tiedän toki, että rahastosäästäminen on perinteisesti pitkäaikaista säästämistä ja yritän omaksua ajatuksen siitä, että pitkällä aikavälillä vuoristorata miinusten ja plussien välillä kuuluu asiaan. S-Bonus kertyy meillä puskuriksi ja loppuvuodesta kertynyt summa käytetään auton vuosihuollon kustannuksiin. Pohdinkin, että pitäisikö jatkossa S-Bonus rahaston sijaan puskurina siirtää Svean säästötilille. Mielipiteitä? Onko puskuria järkevää kerryttää rahastoon?

Lokakuusta muutoin, pyrin järkevöittämään ruokakauppaan menevän rahan määrää. Meillä on budjetoituna 1000 € puolison kanssa (4 hengen talous) kuukausittain ruokakauppaan. Tarkoittaa sitä, että ei tarvitse ostaa halvinta, mutta ei myöskään sisäfilettä. Yritän aktivoida itseäni aiempaa enemmän tekemään ruokaa kotona. Perhe ja myös oma talous kiittää, sillä ulkona syöminen työpäivinä on kalliimpaa kuin koskaan. 

Instagramin puolella julkaisin myös lyhyen stressitestin tuloksia. Ensimmäisen testin tein syyskuun lopulla ja uusimman tänään. Huomaan, että pikkuhiljaa alkaa mieliala toipua. Olen panostanut aiempaa enemmän rentoon helppoon liikuntaan ja nukkumiseen. Iltaisin kirjoitan muutaman rivin päiväkirjaan päivän kulusta sen sijaan, että selaisin puoliunessa TikTokin videoita. Kännykän olen jättänyt eteisen pöydälle. Ruokavalio kulkee ensi viikosta alkaen enenevissä määrin menossa mukana. 

Näitä pieniä muutoksia on ollut kerrassaan ihanaa huomata itse! Jaksan enemmän, hymyilen ja nauran enemmän. En ole niin hirvittävän huolissani kaikesta kaiken aikaa. Isot muutokset ovat johtamassa näin myös pienempiin, mutta sitäkin onnellisempiin muutoksiin. Muutoksiin, jotka voi toteuttaa vain itse. 


6 kommenttia:

  1. Itse laittaisin puskurin pankkiin mikä maksaa korkoa ja nostaa voit milloin haluat ilman kuluja (esim. Bank Norvegian). Kerryttää edes jotain tuottoa ei tarvii miettiä onko miinuksella vai plussalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista. Rahasto on nyt myyty ja odotan, että rahat tulevat tilille. Siirrän ne sitten säästöön Svean säästötilille. Uskoisin, että yksi säästötili tässä vaiheessa riittää.

      Poista
  2. Tuhat euroa ruokaan neljälle on minusta iso summa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Turun yliopiston tekemän tutkimuksen mukaan nelihenkisen perheen, jossa on 10- ja 14-vuotiaat lapset, ruokakustannukset ovat 889 € kuukaudessa. Tällä summalla katetaan viitebudjetti, jonka summa riittää ihmisarvoiseen elämään. Tutkimus on luettavissa täältä: https://www.julkari.fi/handle/10024/144465

      Tämän voisin ottaa testiin 15.10. lukien. Riittääkö kuukaudeksi 889 € meidän nelihenkiselle perheelle?

      Poista
  3. Meillä käytetään S-bonukset kerran vuodessa kesälomaan ja huomasin, ettei rahasto ollut paras mahdollinen vaihtoehto noin lyhytaikaiseen säästämiseen. Eli siirrän nuo bonukset kuukausittain Bank Norwegianin säästötilille, jossa on ihan kohtuullinen korko tällä hetkellä. Ja ovat tiuhaan tuota korkoa nostaneet tämän vuoden aikana. Ja noihin ruokakuluihin, meillä nelihenkinen perhe ja ruokaan kuluu n. 1100 €/kk. Toinen lapsista melkein täysi-ikäinen ja toinenkin teini-iässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella kiva kuulla kokemuksia erityisesti silloin, kun ne tukevat omia ajatuksia. Lapset eivät vielä aivan yhtä isoja, mutta vauhdikkaassa kasvuiässä molemmat. Jos siis tällä 900-1000 € pärjätään, siten, että se kattaa myös valtaosan omista ja puolison työpaikkaruokailuista, niin voi olla tyytyväinen! On myös kiva päästä suunnittelemaan vähän ruokalistaa ja ehkä kokeilla joitain uusia lisäyksiä ruokalistaan.

      Poista

PIM! Olet hypnotisoitu. Jätä kommentti.